LUP ry on pieni yhdistys, joka panostaa tiiviiseen harjoitteluun ja sen jäsenten tähtäin on hälytysryhmässä toimiminen. Yhdistyksen koulutustoiminta on aktiivista ja säännöllistä; viikottain harjoitellaan vähintään tiistaisin, joka on yhdistyksen treenipäivä ja tämän lisäksi harjoitellaan paljon muutenkin, yhdessä ja kukin tahollaan. Yhdistyksen puitteissa järjestetään etsintäharjoituksia, erilaisia koulutusiltoja, tiiviskursseja tarpeen mukaan ja leirejä.
Tärkeää yhdistykselle on yhteistyö - erityisesti jäsenten kesken, mutta myös muiden toimijoiden kanssa (Toiminta).
Yhdistyksen kotipaikka on Kirkkonummi, mutta tämän lisäksi harjoittelemme Espoossa, Inkoossa, Siuintiossa ja Vihdissä, ja myös muualla, jos mielenkiintoisia harjoituspaikkoja löytyy.
Uusien jäsenten alkukoulutus on erittäin tärkeää. LUP:lla on uusille jäsenille oma sisääntuloväylänsä (Jäsenyys)
, jonka toivotaan edesauttavan sekä uutta jäsentä harjoittelun aloittamisessa ja toiminnan hahmottamisessa että yhdistyksen muita jäseniä tutustumisessa uusiin jäseniin ja heidän koiriinsa.
LUP ry kuuluu Suomen Pelastuskoiraliittoon (SPeKL) ja jäseniä kannustetaan osallistumaan myös kattojärjestön ja sen jäsenyhdistysten tarjoamaan koulutukseen.
LUPin hälytysryhmä kuuluu alueellisesti Vapepan Espoon paikallistoimikuntaan (Hälytysryhmä).
Yhdistyksen asioita hoitaa luonnollisesti hallitus (Yhteystiedot).

 |