Hälytysryhmä
Hälytysryhmä on vapaaehtoisuuteen perustuva pelastusetsintäryhmä. Yleisin tapa auttaa on osallistuminen kadonneiden henkilöiden etsintöihin. Hälytysryhmä toimii osana Vapaaehtoista pelastuspalvelua (Vapepa) ja se osallistuu etsintöihin tai muihin viranomaisten hälyttämiin pelastustehtäviin yhdessä Vapepan muiden organisaatioiden kanssa. Pelastuspalvelutoimintaan osallistuvat vapaaehtoiset kuuluvat jäsenjärjestöjensä hälytysryhmiin, jotka organisoituvat alue- ja paikallistoimikuntiin. LUP ry on jättänyt hälytyskorttinsa Espoon Vapepan aluetoimikuntaan. LUP ry hälytetään tarvittaessa myös muualta Uudeltamaalta.
LUP ry:n hälytysryhmä
"Logokoira" Eetun lisäksi hälytyskoiriamme ovat


Aatos, Elli Wendy
Koulutuksessa ovat mm. seuraavat koirat: australiankelpiet Asta ja Keksi, australianpaimenkoira Odi ja Viti, kiharakarvainen noutaja Rilla, mudi Vette, rottweilerit Rita ja Sissi, saksanpaimenkoira Roxy, suomenlapinkoira Marski ja x-rotuiset Acu, Hiski, Niki ja Rocky.
Hälytyskriteerit
Hälytyskriteerit ovat vaatimuksia, jotka ohjaajan ja koiran on täytettävä
päästäkseen yhdistyksen hälytysryhmän jäseneksi ja mukaan todellisiin
etsintöihin. LUP ry:n hälytysryhmän edellytyksinä ovat sekä Suomen
Pelastuskoiraliiton että yhdistyksen asettamat omat kriteerit.
Suomen Pelastuskoiraliiton asettamat minimikriteerit:
Väestönsuojelu (sijoituskelpoisuus)
|
Koira |
Ohjaaja |
|
Raunioperuskoe (koesuoritukset voimassa 3 v.) |
Suomen Pelastusalan keskusjärjestön Pelastustoiminnan perusteet -kurssi tai vastaavat tiedot (suositus) |
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu
|
Koira |
Ohjaaja |
|
Toinen seuraavista loppukokeista: - haku - jälki |
- Etsintäkurssi tai vastaavat tiedot - Ensiapu 1 -kurssi tai vastaavat tiedot - Viestintävälineiden käyttötaito - Suunnistustaito |
LUP ry:n asettamat kriteerit
| Koira | Ohjaaja |
|
- Hyvä terveys ja kunto - Ohjaajan hälytyskokemus - Omat testit: vähintään 3 onnistunutta harjoitusetsintää ja hyvä hallittavuus - Hälytysryhmän hyväksyntä |
- Hyvä terveys ja kunto - Aktiivinen osallistuminen LUP ry:n toimintaan - Yhteistyökyky - Hallituksen hyväksyntä |